Kestovaippayhdistys ry

Virpi Kanniainenigu*lee

Mikä on yrityksesi nimi ja mistä se löytyy?

igu*lee tmi on kestovaippa-ateljee Torniossa, netissä www.igulee.fi ja pieni kotipuotikin palvelee ohikulkijoita.

Kuka olet?

Olen Virpi Kanniainen ja minulla on kolme tyttöstä, joista kaksi täysin kestopeppuja. Nuorin Helka on jo kuusivuotias eikä vaippa-arki enää ole osa perhettä, joten olen todella onnellinen voidessani jatkaa kestojen parissa yrityksessäni!

Ennen igua olen työskennennellyt museoalalla, olen koulutukseltani TaM ja teen jonkin verran tätäkin työtä edelleen. Hoidan itse igu*leella kaiken - vaippojen valmistukseta pakkaukseen ja kaiken siltä väliltä. Kaikki igut valmistuvat alusta loppuun vaippaverstaallani, joten 100 % torniolaistyöstä on kysymys.

Mitä teet ja myyt?

igu*lee siteitäigu*Vaippoja! igu*leen oman kestovaippamalliston lisäksi valmistan CuddleBuns™-kestovaippoja sekä kuukautistuotteita.

Milloin yritys on perustettu? Mistä idea lähti?

igu*lee on perustettu syksyllä 2003, joten igu*lee on vanhin kestovaippoihin erikoistunut WAHM-tyyppinen pikkuyritys Suomessa.

Ajatus yritykseen lähti puhtaasta tarpeesta: Suomessa ei tuolloin ollut kovinkaan suurta vaippavalikoimaa saatavilla. Nuorimmaiseni oli yritystä perustaessani neljäkuinen. Igua ei varmasti olisi ilman Maya Wrap-rengasliinaa, jolla peipposeni keikkui selässä tyynenä, kun ompelin.

Yrittäjyys on niin kokonaisvaltainen juttu, ettei se oikein onnistuisikaan ilman perheen tukea. Työajat ovat välillä hyvinkin pitkiä, eikä lomia juuri ole. Koska igu*verstas sijaitsee kotonamme, olen kuitenkin päässyt sen avulla olemaan mukana lasten arjessa: saattamassa aamulla kouluun ja olemalla vastassa iltapäivällä. Pullantuoksussa ollaan sitten tingitty! :O)

igu*lee nimi on muuten keskimmäisen, Helmin, hellittelynimi siskostaan Helkasta - Helka-vauva vääntyi taaperon suussa muotoon "ikule".

CuddleBuns-vaippojaMikä on suosikkivaippasi omasta valikoimasta tai mitä suosittelet eniten muille?

Cuddlet ovat kyllä helppo ensivaippa siksikin, että ne madaltavat kynnystä ensivaipan ostoon; kun yksi ja sama vaippa sopii vauvasta taaperoon, rahalle saa vastinetta hyvin pitkäksi aikaa. Cuddlet ovat kiitollisia vaippoja, ne sopivat hyvin monenmuotoisella vauvavartalolle ja ovat tietysti supersieviä.

Erityisen rakkaiksi ovat kuitenkin muodostuneet omaa designia olevat igut, joista tällä hetkellä valikoimassa on igu*Velourtasku ja igu*Yövaippa. iguja on ollut historian saatossa useita eri versioita, jotkut teistä muistavatkin ensimmäiset igut, igu*Läpän ja igu*Lillyn, mutta malli pysyy aina samana. Siinä on siis sitä jotakin!

Miten valitset tuotteet valikoimaasi?

Tuotteet ovat omaa suunnitelmaa poislukien kuukautiskuppia, jonka olen valinnut mukaan kestoterveyssiteiden kaveriksi. Painotan suunnittelutyössäni korkeaa laatua ja konstailemattomia kestäviä rakenteita. Kestävien ja laadukkaitten materiaalien valinta ja etsiminen on iso osa työtäni. Tuotteen suunnittelu on usein pitkäaikainen prosessi, ja tuotteen muoto saattaa sen aikana muuttua monta kertaa. Erinomaista suunnitteluapua tulee myös kentältä, kestovaippoja käyttävien vanhempien palautteen muodossa.

Miten myyt tai toimitat vaippoja eniten?

igu*lee toimii pääosin verkossa, mutta vaippaesittelyt ovat aina hauska poikkeama arjesta myös. Muutaman kerran vuodessa matkaan nykyisin Helsinkiin Vauvabuumiin pitämään igu*päiviä ja kestovaippatapahtumat ovat aina suurta juhlaa!

Mikä on mielestäsi nerokkain tai hauskin kestovaippailuun liittyvä keksintö tai vaipan nimi?

Liputan edellaan nauhavaipan puolesta, se on mahtava! Yksinkertainen ja supertoimiva kaikenikäisillä lapsilla. Monilla vaipoilla on myös tosi osuvia ja hauskoja nimiä, mutta myös verkkokauppojen ulkoasut ovat nykyisin monesti todella nerokkaita ja hienoja! Kestovaippayrittäjillä on selvästi siis silmää disainille monellakin tavalla!

Minkälaisia kommelluksia, oppimiskokemuksia tai oivalluksia omalla kestovaippaurallasi on tullut vastaan?

Olen sitä mieltä, että toimivan yövaipan rakennus on sekä taidetta, että tekniikkaa! Omien peipposten vaippa-aikana vietin pitkät tovit iltaisin miettiessäni, millaiset sisävaipat, lisävaipat ja kuoret ja missä järjestyksessä tyttösteni yövaippoihin asetellaan, kummallekin omalla tavallaan. Toimivan systeemin löytyminen oli hurjan palkitsevaa - kunnes kuvio taas muuttui, kun rytmi ja pisumäärät muuttuivat.

Kommelluksia on tullut vastaan lähinnä iskän tai mummon vaipanvaihtoprojekteissa - millainen viritys potkuhousujen alta tällä kertaa löytyikään! :O)

Olen saanut näiden vuosien aikana paljon oppia myös suoraan asiakkailtani. Jokainen on oman vaippapeppunsa paras asiantuntija ja on ollut kunnia-asia olla mukana monen perheen vaippa-arjessa. Näistä kokemuksista olen saanut paljon tietoa ja oppia, jota olen voinut hyödyntää työssäni.

Yksi iso ilonaihe löytyy viime vuodelta, kun CuddleBuns™-vaippani valittiin suositun Kotivinkki-lehden vuotuiseen 101 parasta -listalle. Se oli hieno tunnustus kestovaippailulle ylipäätään!

Mikä olisi mielestäsi paras tapa edistää kestovaippailua Suomessa?

Kestovaippayhdistys on noussut valtavan hienoksi edelläkävijäksi ja se ei toimisi ilman upeita ja pääsääntöisesti vapaaehtoisia aktiiveja. Täysi hatunnosto siis kaikille teille, jotka teette tätä työtä puhtaasti ilosta ja rakkaudesta tätä hienoa asiaa kohtaan! Myös omasta läänistäni ja kotipaikkakunnaltani löytyy tällaisia vaippa-aktiiveja, jotka tekevät paljon ja hyvää työtä kestovaippailun ilosanomaa levittäessään.

Sana on vapaa:

Vauva-aika on ihanaa aikaa ja vaipanvaihto kuuluu siihen olennaisesti. Vaikka joskus väsyttääkin, vaippa-aikoja tulee taatusti ikävä myöhemmin kun vauvasta kasvaa vaipaton vipeltäjä - omani ovat nyt 6- ja 7-vuotiaat ja vaippa-aikoja muistelen haikeudella.

Vaippailua ei tarvitse ottaa vakavasti eikä takapakeista lannistua. Neuvoja ja vinkkejä kannattaa pyytää ja niitä myös saa aina kestovaippailevien vanhemmilta tai tuotteiden valmistajilta ja jälleenmyyjiltä. Kun oikeat systeemit juuri omalle vauvalle löytyvät, tuottaa se suurta onnistumisen iloa.Siispä igu*leen iskulauseen mukaan: Ilo irti vaipanvaihdosta!

terveisin Virpi & igut

igu*leeigu*lee®
Virpi Kanniainen
Kelukatu 4
95450 Tornio
www.igulee.fi
virpi.kanniainen (at) igulee.fi